Luonto- ja liikuntapäiväkoti Onnelin tarina
Päiväkodin omistavat aviopari Veera ja Ari Salminen. Olemme toimineet päivähoitoyrittäjinä vuodesta 2001, jolloin perustimme ensimmäisen ryhmäperhepäivähoitopaikan omaan kotiimme Epilään.
Omat lapsemme ovat kasvaneet ryhmäperhepäiväkodin vilinässä ja nyt jo aikuistuneet. Ennen Lamminpäähän muuttoa vuonna 2005, meillä oli kaksi ryhmäperhepäiväkotia Pyynikillä. Ryhmäperhepäiväkotimme siirtyi Lamminpäähän vuonna 2007 löytäessämme unelmien puutalon pihapiireineen.
Ennen päiväkodin perustamista elokuussa 2020 ryhmäperhepäiväkotimme toimi Lamminpäässä talomme yläkerrassa ja itse asuimme talon alakerrassa.
Toiminnassamme on aina painottunut lasten osallisuus, mielikuvituksellisuus, liikunta, musiikki, monipuolinen toiminta retkineen tärkeitä kaverisuhteita – ja taitoja unohtamatta. Meillä ulkoillaan ja retkeillään paljon, sekä syödään terveellistä ja maistuvaa itse valmistettua kotiruokaa.
Vuodesta 2009 toiminnassa on ollut mukana koiria, ja vuodesta 2013, kissoja. Meillä lapset pääsevät hoivaamaan myös lemmikkieläimiä.
Ryhmäperhepäiväkodista Luonto- ja liikuntapäiväkoti Onneliksi
Ajatus pienestä päiväkodista oli ollut ajatuksissa jo muutaman vuoden. Omien lasten aikuistuttua päätimme rohkeasti lähteä viemään asiaa eteenpäin heti alkuvuodesta 2020. Keväällä 2020 muutimme itse toisaalle asumaan ja talo tehtiin kokonaan päiväkodin käyttöön.
Ennen päiväkodin avaamista edelsi suunnittelutyö ja mittava remontti tiukalla aikataululla, jotta vanhat asiakkaat saisivat jatkaa hoidossamme hoitosuhteen katkeamatta. Ennen päiväkotimme avaamista löysimme kuin lahjana ihanan ja liikunnallisen varhaiskasvatuksenopettajan, joten palaset loksahtelivat kohdalleen.
Nimensä päiväkotimme on saanut visuaalisuudellaan ja tunnelmallaan meitä inspiroineen Onneli ja Anneli -elokuvan mukaan, joten päiväkodissamme saattaa aistia myös samaa tunnelmaa.
Kaikesta huolimatta, koronakeväästä ja tiukasta aikataulusta, etenkin heinäkuun osalta, päiväkotimme avattiin 3.8.2020. Tästä saamme kiittää hyvin monia ihmisiä, jotka työskentelivät ja auttoivat meitä koko urakan ajan. Kaikki vanhat ryhmäperhepäiväkotimme lapset siirtyivät päiväkotiimme ja suurin osa lopuista paikoista varattiin jo ennen päiväkodin avaamista.
Pieni 17 paikkainen päiväkotimme on ollut jatkuvasti täynnä ja paikka kannattaakin varata hyvissä ajoin, noin vuotta ennen aloitusta.
Aiempien vuosien tapaan siis painotamme toiminnassamme samoja asioita, mutta liikuntaa on rohkeasti lähdetty monipuolistamaan arjen jokaisena päivänä. Tavanomaiset musiikkihetket ja muut oppimistuokiot toteutetaan liikunnallistamalla.
Liikkumisen vastapainoksi meillä harjoitellaan myös rauhoittumista ja rentoutumista. Terveelliset elämäntavat, perusliikuntataidot ja lajitaitojen alkeet omaksutaan jo ennen kouluikää. Tämä tukee tutkitusti lapsen itsetuntoa, sosiaalisia taitoja ja tulevaa koulumenestystä.
Tervetuloa Onneleihin!