Veera ja Ari Salminen

Päiväkodin omistajat, päivähoitoyrittäjiä vuodesta 2001.

Pienestä perhepäivähoidosta on kasvettu ryhmäperhepäiväkodiksi ja pieneksi päiväkodiksi.

Veera Salminen

Yrittäjä, hoitosopimukset ja toiminnan esittely, paperityöt
Varhaiskasvatuksen lähihoitaja, perhepäivähoitajan ammattitutkinto
Joogaopettaja ryt-500, perhejoogaohjaaja, lasten -ja nuorten joogaopettaja

Veeran lastenhoitoura on käynnistynyt jo vuonna 1998 toimiessaan lasten-ja kodinhoitajana perheissä ja sen jälkeen yksityisenä perhepäivähoitajana, ennen ryhmäperhepäiväkoteja. Alan opinnot on käyty vuosina 2000–2005, mutta sen jälkeen on käyty myös lukuisia varhaiskasvatuksen koulutuksia liittyen liikuntaan ja varhaiskasvatukseen.

Veera on pienestä pitäen ollut innokas liikkuja ja kokeillut ennakkoluulottomasti eri lajeja, joista voisi mainita muun muassa baletin, muutamia kamppailulajeja, yleisurheilun, lumilautailun, joogan ja kuntosalin. Alusta asti on ollut selvää tarjota liikunnallista ja monipuolista toimintaa päivähoidossa oleville lapsille.

Oppia on haettu ja tullaan hakemaan erilaisista koulutuksista,niin liikunnan kun muun varhaiskasvatuksen osalta. Veera on positiivinen innostuja, joka saa lapsetkin helposti innostumaan ja kokeilemaan rajojaan. Itsetunnon tukeminen, kaveritaidot, metsäretkeily ja eri liikuntalajien kokeilu ovat lähellä sydäntä.

Ari Salminen

Yrittäjä, merkantti, kiinteistön hoito, kokin tehtävät

Päiväkodin keittiö on Arin valtakuntaa. Vuosien kokemuksella hän hoitaa kaiken ruokaan liittyvän suunnittelusta ostamiseen ja valmistamisesta sinne tarjoiluun, sekä tiskiin asti. Arin tekemä kotiruoka on itse valmistettua puhtaista ja laadukkaista raaka-aineista, ravitsemussuositusten mukaista ja taatusti maistuvaa. Meillä lapset santsaavat ja moni vielä useampaan kertaan.

Säännöllisin väliajoin uusitaan neljän viikon kiertävä ruokalista, joka on vanhempien nähtävillä. Me varhaiskasvattajat nautimme myös Arin keittiön ruuasta, ja siitä ajasta, mikä vapautuu lasten parissa työskentelyyn, kun näinkin pienessä päiväkodissa on ihan oma kokki!

Arin erikoisuutena on työn ohessa riimittely, mikä tuo iloa ruokailuihin ja tarttuu lapsiin. Ari omaa myös liikunnallisen taustan jääkiekon, kuntosalin, tenniksen ja tanssin osalta. Hän kannattaa myös henkeen ja vereen Tapparaa. Laulaminen on myös lähellä sydäntä.

Julia Mylly

Päiväkodin johtaja
Sosionomi ja varhaiskasvatuksen opettaja

Julia on työskennellyt varhaiskasvatuksessa ja lastensuojelussa.

Luonto ja liikunta täyttävät ison osan Julian arjesta. Opettajana hän on kiinnostunut kehittämään luonto- ja liikuntapainotteista toimintaa, ja siten herättämään lapsen oman innostuksen ja vahvuudet näihin teemoihin liittyen. Julialle on tärkeää saada onnistumisen kokemuksia lasten ilosta, kun he oppivat ja kokevat uutta.

Jaana Hakkarainen

Mielenterveys-, kriisi ja päihdetyö, varhaiskasvatuksen lähihoitaja

Jaana on tehnyt pitkän uran mielenterveys- ja päihdetyön ohjaajana, minkä jälkeen hän on kouluttautunut varhaiskasvatuksen lähihoitajaksi.

Vapaa-ajalla Jaana harrastaa juoksua ja lenkkeilee koiransa kanssa. Varhaiskasvattajana Jaanan vahvuuksia ovat vuorovaikutustaitojen tukeminen, sekä iloinen ja empaattinen asenne. Luontoympäristössä toimiminen ja lasten leikkien rikastaminen ovat lähellä Jaanan sydäntä.

Sijaisuudet

Iida Salminen

Varhaiskasvatuksen lähihoitaja

Veeran ja Arin tytär Iida on työskennellyt Onneleissa varhaiskasvatuksen lähihoitajana ja tekee nyt muiden opintojen ohella meille sijaisuuksia. Iidaa voi sanoa nuoresta iästään huolimatta jo konkariksi, sillä hän on pienestä pitäen ollut mukana ja seurannut vanhempiensa työskentelyä päivähoitoyrittäjinä.

Iida on liikunnallinen ja opiskellut Varalassa liikunnan ohjauksen peruskurssilla, sekä ohjannut Ahjolassa temppukoulua. Omaa liikuntataustaa löytyy jalkapallosta, tanssista, kuntosalilta ja eri lajeja rohkeasti kokeilen. Lasten kanssa leikkiminen, pelaaminen, liikunnan ohjaaminen ja lasten tsemppaaminen on ominta alaa. Iida on kannustava, iloinen ja helposti lähestyttävä.

Opiskelijat

Ryhmässä on yleensä aina mahdollisuuksien mukaan yksi lähihoitajaopiskelija suorittamassa työssäoppimisen jaksoa. Opiskelijat tuovat lapsille paljon iloa ja uusia kokemuksia, kuin myös henkilökunnalle.

Lemmikit ovat myös henkilökuntaa

Lemmikit tuovat iloa päiviimme ja opettavat lapsia kohtaamaan eäimiä, hoivaamaan ja huolehtimaan. Lemmikit ovat tuoneet iloa päivähoitolasten päiviin jo vuodesta 2009. Lemmikkien läsnäolo tuo myös rauhaa ja voi olla lapselle terapeuttinen kokemus.

Seropi Onni

Tarina keroo että Onnin isä on löytynyt Sisiliassa pahvilaatikosta, josta se on päätynyt sitten mutkien kautta Suomeen. Onni on erityisen tarkka vahti ja kumea haukunta kuuluukin yli Lamminpään päivittäin. Onni rakastaa rapsutuksia ja huomiota, syliinkin tulee jos mahdollisuus koittaa.

Ison kokonsa ja vahtiviettisyytensä takia Onni on enimmäkseen tarhassa tai käy hihnassa moikkaamassa lapsia tai on lasten harjattavana. Leikkisä vahti kun ei aina ymmärrä kokoansa, etenkään jos ”epäilyttäviä” henkilöitä kulkee tonttimme ohitse. Silloin se näyttää mistä vakuuttava vahtikoira on oikein tehty!

Ninja

Ninja kissa on rohkea, utelias ja nopeaakin nopeampi. Varsinainen silitysten ja rapsutusten vaatija. Ninja tykkää olla myös lasten sylissä ja kannettavana. Välillä se heittäytyy selälleen pyytämään huomiota lapsilta kuin koira. Ninjan koti on Onneleiden yläkerran vintillä, minne Ninja vetäytyy välillä päiväunille. Yleensä Ninja on kuitenkin niin seurallinen ettei ehdi päiväunille!